Tuoppi- ja cappucino-indekseillä Lontoo on halpa
January 13, 2009 by MeMy

Punnan kurssi on vuodessa laskenut euroon nähden 17,5 prosenttia ja kahdessa vuodessa yli 24 prosenttia. Mutta onko Lontoo sitten halpa ja vetääkö se Suomesta turisteja?
Jos käytetään mittarina keskikokoista cappucinoa, Lontoo on Suomea halvempi: keskikokoinen cappuccino maksaa Helsingissa noin 3,60 puntaa ja Lontoossa 2,06 puntaa. Tuoppi-indeksillä mitattuna Lontoo on tätäkin edullisempi. Pubiketju Wetherspoon on esimerkiksi laskenut tuopin hinnan 99 pennyyn. Helsingin kuppiloissa keskiolut tuoppi maksaa 5.50 puntaa, joten oluen ystäviä Lontoon luulisi houkuttelevan.
Halventunut punta on monille ylitsepääsemätön houkutus Lontoon visiitille. Suomen Tjäreborg vahvistaa että punnan kurssimuutos näkyy selvästi sen matkojen kysynnässä. Matkatoimisto on myynyt räätälöityjä reittilennoilla tehtäviä matkoja Lontooseen joulu-tammikuussa yli puolet enemmän kuin viime keväänä.
Matkatoimisto Arean mukaan myös Lontoon matkojen kysyntä on noussut voimakkaasti punnan halpenemisen myötä. Sekä pelkkiä lentoja että Arean kaupunkilomia varataan nyt innokkaasti. Areasta arvellaan, että Lontoon suuret alennusmyynnit ovat lisänneet ostosmatkailijoiden määrää.
Travellinkin maajohtajan Daniela Katron mukaan Lontoon suosio on hiipunut. Kun Lontoo oli vuonna 2007 matkatoimiston kolmanneksi myydyin kohde, se on nyt pudonnut kuudennelle sijalle.
- Monille matkailijoille Lontoo on jo koluttu kohde. Me olemme huomanneet, että sellaisten heikkojen valuuttojen kaupungit kuin Reykjavik ja Tukholma ovat nostaneet suosiotaan.
Finnairista kerrotaan, että sen lentojen kysyntä Helsingistä Lontooseen on “pysynyt
aika vakaana”.


London City Arpt, UNITED KINGDOM

Nyt on MeMyllä mennyt jotkin luvut sekaisin. Keskikokoinen cappucino ei tosiaan maksa Helsingissä 3,6 puntaa eli 3,99€ eikä tuoppi varsinkaan maksa 5,5 puntaa eli 6,1€. Tai kai se jossain maksaa, mutta ainakaan keskihinnoiksi noita ei millään laskutavalla saa.
Onnea lontoocalling.com:lle!
Olin joulun tienoilla Korona-baarissa,jossa tuoppi keskiolutta maksoi €6.Se on on noin £5.44 punnissa.
Täällä maksoin äskettäin pintistä £2.80,se oli kylläkin maaseutupubissa…hinnat Lontoon pubeissa vaihtelevat paikasta riippuen £3.20- £3.80 ja tuo Wetherspoonin pullo San Miguelia ja pintti IPA bitteriä punnalla on pirun hyvä diili.Itse en kyllä bitteriin koske,Guinness is for real men!